sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Unelmista totta?

Blogin pitäminen omasta hirsitalon rakennusprojektista on ollut aivan mahtava kokemus. Ollaan Nikon kanssa kuitenkin haaveiltu usein siitä, että pääsisi muuttamaan harrastuksen ammatiksi. Meidän viimeiset reilu kaksi vuotta on koostunut lähes pelkästään oman rakennusprojektimme, hirsitalon, rakentamisen suunnittelusta ja toteutuksesta. Sitähän voi jo kutsua harrastukseksi?

230 mm hirren päätyä olohuoneessa


Ollaan oltu tiiviisti yhteyksissä tämä yli kaksi vuotta Peuratalojen toimitusjohtajan Hannun ja meille talon myyneen Aatoksen kanssa. Tuntuu kuin meistä olisi tullut yhtä perhettä! Sovittiin tuossa, että lähden Kevätmessuille jelppaamaan Peuratalojen pisteelle. Tämä kaikki kruunautui siihen, että minulle painatettiin hirsitalomyyjä-käyntikortit.

Mallihirsi messuilta 230mm


Tämä on minulle oikea kunniatehtävä. On mahtavaa päästä edustamaan näin hienoa ja edistyksellistä firmaa. Sekä ennen kaikkea päästä tekemään muidenkin hirsitalohaaveista totta! Kaikki omakohtainen innostukseni hirsiprofiilinfiilistelystä lähtien on luettavissa täältä blogista! Blogi tulee pysymään varmasti samalaisena kuin tähänkin asti. Saattaa olla, että innostun vielä enemmän kertomaan hirren ominaisuuksista, mutta se sallittakoon..? En koe olevani velvollinen tekemään uutta blogia tapahtuman johdosta. Tämä blogi on osa minua ja meidän projektia, mikä jatkuu vielä pitkään sekä osa myös uutta työtäni.

Odotan mielenkiinnolla tulevia projekteja, joissa pääsen osallistumaan muiden ihmisten rakennusprojekteihin sekä auttamaan toisia tekemään haaveista totta. Talon rakentaminen on yksi isoimmista projekteista. Siksi se onkin syytä suunnitella huolella. Talon rakennusmateriaalista pohjaratkaisuihin. Kun kaikki on tarkoin mietitty, sujuu itse rakentaminen mahdollisimman vaivattomasti.


Blogin laidasta löytyy yhteystietoni, mikäli hirsitalon rakentaminen on ajankohtaista! Mukavaa pääsiäistä kaikille!

2 kommenttia:

  1. Pyydä peuratalolaisia pistämään pohjapiirrustukset riittävän suurina jakoon. Ärsyttää tilailla niitä sähköpostiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi! Laitan sen eteenpäin ☺️ Yksi kikka tulee mieleen ainakin jos käytät Windowsia, paina Ctrl ja +, tällöin pääset zoomaamaan. Esitteiden tilaus on toki maksutonta, niistä usein saa parhaimman kuvan pohjasta ja niihin on helppo tehdä omia muokkauksia kotona.
      -Susanna

      Poista

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita!